- Viikonlopun jälkipyykkiä
-

veriaa
- February 8th, 16:39
Dodii, tuli juhlittua tossa sukulaisten kanssa mun, äidin ja isän synttärit. Isän synttärit oli jo, äidin on tänään ja mun on vielä tuloillaan (ensi torstaina). Sain astioita ja rahaa, oikein hyvä saalis. Vanhempien lahjan saan sitten torstaina vasta ja kerrankin en tiedä yhtään mitä se on.
Eilen olin nuoremman serkkuni ja hänen kaverinsa kaitsijana Tracon IV:ssa ja vaikka mulla olikin jonkin verran ennakkoluuloja, siellä oli ihan hauskaa! Jos ei lasketa sitä, että koko ajan janotti (siitä huolimatta, että kannoin vesipulloa mukana) ja oli kuuma (mulla oli älykkäästi villapaita) ja tunkkainen ilma ja ahtaanpaikankammo iski pari kertaa ahtaimmilla käytävillä, sillä siellä oli simona porukkaa (SK:n mukaan yli 3000). Hienoja pukuja ihmiset oli väsännyt, mä olin osa hyvin pientä vähemmistöä, jolla oli niinkin perusvermeet kuin farkut ja villapaita. Sitten siellä ihmiset kanniskeli kylttejä, joissa kinusivat haleja ventovierailta. En juurikaan ottanut osaa näihin kehotuksiin, mutta ihan lopuksi halasin söpöä pientä poikaa, joka työnsi kylttinsä (=palan ruutupaperia) ihan mun naaman eteen. Hän oli kyllä suloinen.
Bussimatkat taas olivat aika jänniä. Ensin aamulla, kun tultiin rautatieasemalle ja käveltiin bussipysäkille katselin, että onpas tulossa paljon porukkaa. Ehdin kuitenkin istumaan, sillä en ollut niitä, jotka eivät kehdanneet istua ventovieraiden viereen. Käytävät tuli aika täyteen, mutta se ei ollut mitään paluumatkaan verrattuna. Viiden aikaan kun mentiin odottamaan takaisin keskustaan vievää bussia, pysäkillä oli aivan älyttömästi porukkaa. Olin aiemmin käynyt katsomassa mihin aikaan busseja menee ja jo silloin oli ollut iso massa lähdössä, joten ajattelin, ettei meidän vuoroon tulisi ihan niin kauheaa ihmistulvaa. Mutta tulihan sinne, vielä pahempi. Ehdin taas epäujouteni ansiosta istumaan jonkun Guitar Heroa kännykällään pelaavan nuoren miehen viereen, mutta muut eivät olleet yhtä onnekkaita. Bussi seisoi siinä pysäkillä vaikka kuinka kauan, kun ihmisiä tuli vaan lisää ja lisää. Kuski näytti aika kypsältä jo siinä vaiheessa kun varmistin, että sillä bussilla pääsee keskustaan. Parin pysäkin jälkeen kun sinne oli tullut vielä enemmän ihmisiä, se oli niin täynnä, että yksikin lisää olisi ollut liikaa. Onneksi pysyi bussi kasassa.
Mielenkiintoinen kokemus siis ja seuraavan kerran kun serkkuni pyytää vahtimaan, lähden kyllä ihan mielenkiinnolla. Tarkoitus oli tavata myös nettikaverini, mutta eihän me toisiamme bongattu. Ensi kerralla valmistaudutaan paremmin. Että senkin takia lähden innolla, josko hänet näkisin!
Nyt täytyy alkaa valmistautua pikku hiljaa kaverini synttäreihin, jotka alkaa reilun tunnin kuluttua. Tänään on ollut aika ohjelmarikas päivä. Aamulla ensimmäiseksi käytiin äidin kanssa viemässä vanhojen pukuni ompelijalle, jotta saataisiin yläosaa hiukan pienemmäksi. Siellä roikuttiin melkein tunti, vaikka nuppineulojen laitossa kesti alle viisi minuuttia. Ompelija sattui olemaan vaan kova poika (nainen) puhumaan!
LISÄYS: Kotiuduin tossa puolisen tuntia sitten synttäreiltä, ja oli kyl huippukivaa! Tykkään juhlista tai kokoontumisista, joissa on enemmän porukkaa, oli sitten synttärit tai ei mitään erityistä syytä. Tykkään ihmisistä. Sain taas intoa pitää itekin synttärit jossain vaiheessa, SingStaria ja biljardia ja muuta hienoa. Täytyy alkaa miettiä kutsuvieraslistaa...